lauantai 10. syyskuuta 2016

Omenainen Kaurapaistos ja arvontamuistutus!

Se on syksy nyt, ja meillä puut notkuvat kauniita omppusia! Tämän omenaisen kaurapaistoksen ohjeen olen vuosia sitten napannut Elovena-kaurahiutalepaketin kyljestä ja edelleen, joka ikinen syksy se kaivetaan esiin. Se maistuu syksyltä. Ja niin hyvältä!




Tätä meillä pojatkin syövät innolla, ja näköjään tätä meillä on tehty taas jo useampana iltana.

Laitan omenapaistoksen reseptin tähän juuri alkuperäisessä muodossaan, suosittelen kuitenkin vaihtamaan margariinin oikeaan voihin, vaikuttaa makuunkin aika lailla! Meillä tehdään päällinen aina tupla-annoksella, luultavasti kyllä omppujenkin määrä, eipä vaan tule niitä yleensä mittailtua. Ja kaneliakin saa ripautella ihan reilusti! Omput kannattaa pilkkoa mahdollisimman pieneksi ja haudutella niitä uunin jälkilämmöllä vaikka hetken pitempäänkin!

OMENAINEN KAURAPAISTOS

Pohja:
3-4 omenaa (n. 600g)
2-3 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Päälle:
100g margariinia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl Elovena-kaurahiutaleita

Kuori omenat ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi (1 l lohkoja). Levitä omenalohkot matalaan, voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle fariinisokeri ja kaneli. Sekoita pehmeä margariini, sokeri vaniljasokeri ja kaurahiutaleet murumaiseksi seokseksi. Levitä seos omenalohkojen päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitalossa 20-25 minuuttia. Tarjoa paistos jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.








Muistattehan myös osallistua TossavainenGo! -arvontaan täällä, osallistumisaikaa on vielä jäljellä!




-E-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)