keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Omena-hotelli Tampere ja Perheblogien Meet&Greet

Omena-hotelli ja Perheblogien Meet&Greet Tampereella.

Meillä oli aivan ihana viikonloppu! Perheblogien bloggaajat tapasivat Tampereella rennoissa tunnelmissa. Perheblogit ovat meille ihan uusi juttu, emmekä olleet aiemmin tavanneet muita bloggaajia, joten meitä jännitti melkoisesti! Päivän ohjelmassa oli kokoustamista porukalla, yritysvierailu lastenvaateliikkeessä ja hyvää ruokaa. Päivän päätteeksi ei onneksi tarvinnut lähteä kotiinpäin ajelemaan, vaan pääsimme yöpymään hotelliin, mikä oli todellista luksusta. Ei yöheräilyjä, eikä edes aikaista herätystä seuraavana aamuna. Yöpaikan meille tarjosi Omena-Hotelli Tampere.

Tampere on aina yhtä ihana, ja sitä se oli tälläkin kertaa. Meille oli järjestetty kokousta ja kakkua, vierailu lastenvaateliike Kuopuksessa sekä yhteinen illallinen pitkän kaavan mukaan. Voin kertoa, että tämä on ihan parhautta monen lapsen äidin kiireisen arjen keskellä! Omena-hotelli oli meille uusi tuttavuus. Tai kuulleet olemme siitä kyllä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun yövyimme Omena-hotellissa.

Tampereen Omena-hotelli on ihan huikealla paikalla. Keskellä kaikkea. Alaovesta kun astuu ulos, on kaikki mahdollinen lähellä.

omena-hotelli


omena-hotelli

omena-hotelli

Odotimme kumpikin jostain syystä aika vähän huoneilta. Ajattelimme, että huoneet olisivat pienet ja epäsiistit. Omena-hotelli oli huoneiltaan kuitenkin todella positiivinen yllätys. Huoneet olivat moitteettoman siistit ja tilavat, tänne mahtuisi helposti äidin lisäksi myös loppuperhe. Huone oli hyvin simppeli ja avara, ja sieltä löytyi kaikki tarvittava. Oikeastaan vähän enemmänkin. Lasten kanssa kun reissaa, on jääkaappi, vedenkeitin ja mikro ihan superkätevät, ja omppuhotellista nekin löytyivät. Lasten(kin) kanssa niin paljon kätevämpää, että voi huoneeseen ostaa valmiiksi ilta- tai aamupalaa ja lämmitellä lastenruokapurkkeja, jolloin voi reissatessa pitää varikkoa hotellilla, eikä tarvitse koko ajan etsiä ruokapaikkaa ja ihmetellä syömisten kanssa.


Omena-hotelli sopii siis vähän kaikille. Helppoa ja edullista hengähdystaukoa kaipaavalle kotiäidille ja lapsiperheen pikkulomalle. Ihan pienimpiä lapsia ei kuitenkaan oltu varustelussa huomioitu, joten oma syöttötuoli, potta ja matkasänky kannattaa pakata matkaan mukaan, mikäli niille on tarve.  Käytävällä tosin tuli monenmoista porukkaa vastaan, joten lasten kanssa ehkä on parempi reissata arkena, jolloin juhlijoita on käytävillä hiukan vähemmän. Huone toki oli rauhallinen, eikä melua kantautunut juuri edes kadulta.




omena-hotelliomena-hotelli




Omena-hotelli

Ihanan rentouttava viikonloppu siis takana ja omena-hotelli tarjosi hyvät unet. Me emme ihan äkkiä keksi parempaa, kuin viikonloppu täynnä lastenvaatteita, kuohuviiniä, suklaata, uusia tuttavuuksia, ihania naisia, kiireetöntä ruokaa ravintolassa ja rauhalliset yöunet hotellissa! Ja kirsikkana kakun päällä Stockmann heti yöpaikan vieressä ;)



Omena-hotelli

Omena-hotelli

Perheblogien bloggaajista olivat mukana ihanat naiset näiden blogien takana:

Kiitos Perheblogit, kiitos naiset, kiitos Omena-hotelli, kiitos Tampere!






-S- & -E-


*yhteistyössä Perheblogit.fi ja Omena-hotelli





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)