keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Lastenvaateliikkeet: Ballot Ideaparkissa

Lastenvaateliikkeiden esittelyssä seuraavana vuorossa on Ballot.  (Aiemmin olemme esitelleet Hipun ja Kuopuksen.) 

Kävimme kuun alussa Blaan superstarapäivillä Lempäälän Ideaparkissa (kurkkaa postaus täältä), jossa sijaitsee myös lastenvaateliike Ballot. Kävimme tutustumassa liikkeeseen todenteolla ja koitimme kuvailla parhaat palat ja ihanimmat asukokonaisuudet only for you.

Ballot on ihan huikea. Kaikki meidän lempimerkit saman katon alla, ja valikoima on laaja. Vimman lettejä vinot pinot, Papua, Blaata laaja valikoima, Mini Rodinia ja Gugguuta, Molon sisä- ja ulkovaatteita, Villervallaa, Iglo& indiä yms yms....lisäksi hiukan lahjatavaraa, lastenhoitotarvikkeita ja astioita.

Vaikka valikoimassa on monilta merkeiltä hyvät valikoimat tavaraa, on liikkeen yleisilme siisti ja valoisa. Tuotteet on kauniisti ja houkuttelevasti esillä. Ja liikkeessä monet vaatteet näyttivätkin niin houkuttelevilta, että sellaisetkin kuosit/vaatteet, mistä ei ajatellut tykkäävänsä, näyttivätkin tosi kivoilta hyvässä valossa ja suotuisassa ympäristössä.





Ja koska kaikki lempimerkit löytyvät samasta paikasta, on ihan superkätevää yhdistellä eri merkkejä ja valmiiksi mätsäillä, mitkä sävyt ja kuosit sopivat yhteen. Blaan ihanat kuosit sopivat ihan täydellisesti moneen Gugguun sävyyn ja näitä yhdistelmiä olisi voinut kuvata ihan loputtomasti!

Mikä on teidän lemppari? Me ihastuimme todenteolla tuohon ihanaan papukaijakuosiin! Vaikka eivät flamingotkaan jää yhtään papukaijaa heikommaksi...





Nämä Blaan shortsit olivat ihan superihanat! Ja siihen mätsäsi kivasti Iglo&Indin salamapaita! Voi kun kesä olisi jo pian!



Toinen (tai kolmas :D) meidän lempparikuosi Blaan uudesta mallistosta on tämä kuumailmapallokuosi. Vimman mustat letit voisivat sopia tähän tosi kivasti!


Blaan mallisto on tänä keväänä taas edellistä mallistoa ihanampi, jos vaan mahdollista. Ballotissa ne pääsee näkemään ihan kaikki livenä. Nämä kevätvärit ovat ihan kertakaikkisen ihanat!














Huikean lastenvaatevalikoiman lisäksi Ballotissa on äidillekin kaikkea kivaa! Papun ja Blaan naistenvaatteet ovat vielä laadultaankin aivan huipputasoa. Kiva hiukan samistella lasten kanssa. Ja onhan ne ihan super kivoja vaikka ei lapsilta samanlaisia löytyisikään.





Ballot nousee helposti yhdeksi suosikeistamme valikoiman ja palvelun ansiosta. Tossavainen siis todellakin suosittelee!



-E- & -S-




4 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköinen kauppa! Tuonne on joskus päästävä tutkimaan valikoimia kyllä :) Ja Blaan kuumailmapallot on kyllä niin upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! Me usein tilaillaan nettikaupoista vaatteita, mutta on ihan huikeaa välillä päästä hypistelemään livenä!

      Poista
  2. Ballot on kyllä ehdottomasti yks mun lempikaupoista ja aina siellä on pakko pyörähtää edes hypistelemässä ihanuuksia jos ei ole ostohousut jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin että tulee pyörähdettyä useamminkin :)

      -E-

      Poista

Kiva kun kommentoit :)