maanantai 1. elokuuta 2016

Täydelliset sandaalit

Olen pitkään etsinyt täydellisiä sandaaleita lapselle. Vaatimuksena oli kestävyys, mukavuus ja helppous. Miellyttävää ulkonäköä tietenkään unohtamatta. Aloitin etsimisen jo viime kesänä, mutta en löytänyt yksiäkään, joissa olisivat kaikki vaatimukseni täyttyneet. Kauniit ja käytännölliset oli se vaikein yhdistelmä.

sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä


Tänä kesänä ne täydelliset kuitenkin vihdoin löytyi. Salt-Waterin sandaaleissa on juuri sitä, mitä lasten kengissä kuuluu ollakin. Salt-Waterin tuotesarja Sun-San on lapsille suunnattu mallisto. Valikoimasta löytyy laaja valikoima erivärisiä ja mallisia sandaaleita. Itse en tosin ole kuin muutamassa kivijalkamyymälässä nähnyt Salt-Wateria myynnissä ja niissäkin vain paria eri mallia tai väriä vaihtoehtoina. Itse mietin pitkään tummansinisen ja vaalenpunaisen väliltä. Vaaleanpunaisissa tökki aluksi kiiltonahkaisuus, jota vieroksun edelleen,  sekä pelko arasta väristä kengissä. En halunnut, että kengät näyttäsiivät muutaman käyttökerran jälkeen hirveiltä. Onneksi päädyin kaikesta huolimatta vaaleanpunaisiin, menee monen vaatteen ja asusteen kanssa ja ovat ihanan kesäiset.

Sandaalien hinta on 50 euron molemmin puolin, eivät siis edullisin vaihtoehto, mutta varmasti joka euron arvoiset! Sandaalien kokotaulukko menee hieman ihmeellisesti. Suosittelen sovittamaan kenkiä, ennen ostopäätöstä. Sikuriina käyttää normaalisti kengissä 25 koko ja näistä hänellä on koko 8 juuri passeli (kengän sisämitta 16,5 cm).

sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä


  • Ne ovat nahkaa ja niissä on tukeva hieman muotoiltu pohjallinen, todella mukavat jalassa. Sikuriina on hyvin tarkka siitä mitä laittaa jalkaansa, mitään vähänkään epämukavaa hän ei suostu käyttämään. Nämä ovat päivittäisessä käytössä meillä olleet

  • Ne kestävät vettä,  siis oikeasti kestävät. Itse olin hyvin skeptinen asian suhteen. Nahkakenkä ja vesi ei kuulosta omaan korvaan ainakaan hyvältä yhdistelmältä. Vedenkestävyys tekee kengistaä todella käytännölliset ja kestävät. Olemme käyttäneet sandaaleita puistossa, rannalla ja kaupungilla, satoi tai paistoi, eivätkä ne ole menneet miksikään.

  • Sandaalit voisi kuulemma pestä matalalla lämmöllä  pesukoneessa. Tätä emme ole vielä testanneet, ei ole ollut tarve, mutta olen muutaman kerran pessyt hanan alla likaiset kengät. Lika lähti helposti ja kengät näyttävät taas kuin uusilta. Helppohoitoiset

  • Menee niin arkena kuin juhlana. Sandaalit ovat erittäin kauniit ja sirot. Meillä on näissä juhlittu jo muutamat juhlat.



sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä



Olihan pakko itsekin saada Salt-Waterin sandaalit, jotta pystytään samistelemaan. Enkä ole kyllä katunut ostostani päivääkään. Näillä on kävelty jo monta kilometriä. Uskon, että nämä luottosandaalit palvelevat minua vielä useita kesiä.



sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä

sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä

Lisätietoja: http://www.saltwater-sandals.com
Babyshopissa ja PikkuOtuksessa näytti ainakin olevan Salt-Waterin sandaaleita myynnissä, jos innostuit hankkimaan teille myös nämä ihanuudet.



sandaalit, salt-water, täydellinen kesäkenkä

-S-

4 kommenttia:

  1. Mistä löysit itsellesi? Vai ostitko netistä?

    VastaaPoista
  2. Ostitko omasi siis kivijalasta vai netistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Ostin kengät kivijalasta. Valitettavasti kyseinen liike on jo lopettanut toimintansa. :/ -S

      Poista
  3. www.pikkujalat.fi verkkokaupassa näitä on!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)