lauantai 13. elokuuta 2016

Viimeinen hoitopäivä ja lahja hoitajalle

Eilen oli meidän keskimmäisen viimeinen päivä perhepäivähoitajalla. Maanantaina tuo poika pitäisi muka viedä eskariin! Onneksi meidän Pikkuinen Lotta jää vielä samalle hoitajalle, joten ei tarvinnut niin kovasti vollottaa sitäkin...

Hyvä päivähoitopaikka on kultaakin kalliimpi. Ja lahjan ostaminen on senkin takia tosi vaikeaa. Jouluisin ja keväisin meillä on tapana viedä mieluiten jotain kuluvaa, mutta tässä tapauksessa on kiva viedä jotain josta jää muisto ja jotain henkilökohtaisempaa.

Ostin Iittalan Vitriini- lasirasian ja Tiku teki sen sisään hoitajaa ajatellen käsikorun. Hoitaja kuulemma tykkää sinisestä, ja sen takia korttiin ja koruun on valittu reilusti sinistä.


Lahja hoitajalle, Iittalan vitriini


Tiku ihan itse keksi, mitä korttiin kirjoitetaan. En olisi itse voinut keksiä parempaa.






Tietysti viimeisenä päivänä vietiin hoitoon myös kakku, ja sitä pääsivät myös kaikki hoitokaverit maistelemaan.

Kakussa on ihan yksinkertaisesti vaaleaa kakkupohjaa, itse keiteltyä omppuhilloa ja kermaa. Koristeen kirjoitus on myös Tikun käsialaa.



Hoitajan lahja





Harmissaan oli Tikukin, että hoitotaival päättyy, meidän perhepäivähoitaja on ihan parasta maailmassa. Jännityksellä odotellaan maanantaita ja tänään lähdetään ostamaan hiukan reppuun täytettä!







-E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)