lauantai 11. maaliskuuta 2017

Marenkitikkarit ja lakritsimarengit


Väsäsin Pomp De Luxin kutsuja varten myös marenkeja. Osasta tein marenkitikkareita ja lisäsin pinkkiä väriä, osan pursottelin perinteisiksi marengeiksi ja osaan lisäsin raakalakritsijauhetta. Näistä saa kätevästi suussa sulavia pikkuherkkuja tarjolle ja ihan huikeita kakun koristeita kakkuihin. Ja nuo lakritsinmakuiset veivät kielen mennessään, nam!

Marengit ovat myös siitä käteviä, että ne ovat luontaisesti gluteenittomia ja maidottomia.




Hyvä marenkiohje:

300g Sokeria
150g Valkuaista (n. 4 munaa)


Levitä sokeri uunipellille leivinpaperin päälle. Laita sokeri n. 5 minuutiksi kuumenemaan 200 asteiseen uuniin. Samalla kun sokeri kuumenee, vaahdota valkuaiset vahvaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun kulhon voi kääntää ylösalaisin ja vaahto pysyy siellä. Sokeri on valmista, kun se hiukan sulaa reunoilta, mutta on keskeltä vielä ihan normaalia. Vatkaa vaahdon joukkoon pikkuhiljaa kuumaa sokeria. Jatka vaahdottamista vielä n. 5 minuuttia kunnes vaahto on kuohkeaa, kiiltävää ja siihen muodostuu huippuja.

Pursota pellille ja paista 90 asteessa noin tunti. Isommat tikkarit ottavat pidemmän aikaa kuin pienemmät marengit.




Marenkitikkarit:

Tikkareihin sain värin laittamalla hammastikulla tyhjän pursotinpussin reunoille elintarvikeväriä viivoina. Nämä pursottelin perinteisellä tähtityllalla.

Tikkareita varten pursota pellille iso kiekko ja sen jälkeen työnnä varovasti tikku marengin sisään. Minä käytin nyt cake pops-tikkuja, myös esimerkiksi grillitikut tai muut puutikut soveltuvat tähän hommaan mainiosti ja kestävät paistamisen.






Lakritsimarengit:

Lakritsimarenkeihin lisäsin perustaikinaan 5-6 tl raakalakritsijauhetta vatkaamisen loppuvaiheessa. Näistä saisi näyttävämpiä jos lisäisi mustaa elintarvikeväriä raitoina tai vaikka koko massaan. Nämä olivat ihan älyttömän hyviä ja vaikka kutsut peruuntuivat, taisin vahingossa napsia kaikki parempiin suihin.





-E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)