torstai 27. lokakuuta 2016

Pikkuisen Lotan talven topat

Alkaa olla jo jäisiä aamuja, joten oli pakko inventoida talven topat.

Ajattelin tänä vuonna kokeilla jos pärjättäisiin yhdellä haalarilla ja yhdellä kaksiosaisella setillä, aina ennen meillä on ollut pari haalaria ja kaksiosainen setti. Nyt meillä on kuitenkin syys- ja kevätloskille fleecevuorellinen Tretornin sadehaalari, ja uskon että sillä saadaan paikattua haalarivajetta.

Meillä on usein ollut lähinnä Molon ja Rodinin toppaa, sitten joku ns. halvempi vielä pahimmille kurapäiville. Ja merkkiuskollisesti Moloa ostin nytkin. Pikkuisella Lotalla on aiempina talvina ollut Molon kuviollisia haalareita ja tykkään niistä ihan hirmuisesti. Viime vuonna oli peurahaalari ja edellisenä ehkä ne historian ihanimmat puput.




Nyt ihastuin Molon Botanic-kuosiin, meillehän tuli haalarin lisäksi myös leggarit, sekä äidille että tyttärelle.

Pikkuinen Lotta oli viime viikolla neuvolan mittauksessa 99 senttiä pitkä, haalari on kokoa 104 ja menee taatusti koko talven, ja mahtuu fleeceäkin alle. Paitsi jos lähikuukausien kasvupyrähdys jatkuu...


Botanic on jo pelkästään sen takia ihan loistava, että siihen sopii oikeastaan minkä väriset asusteet tahansa. Aika hyvä pipovalikoima meillä jo on, mutta luulen, että joku musta pipo pingun kaveriksi pitää vielä hankkia.


Harmaa ja valkoinen tuubihuivi meiltä jo löytyy, mutta Botaniciin voisi kivasti mätsätä se Mini Rodinin roosa fleecehuivi.


Hanskoja on noin miljoonat tuolla kaapissa, mutta luultavasti pitää ostaa vielä yhdet botanic-kuosiset, me on kovasti tykätty Molon hanskoistakin.







Tämä Tintun karvareuhka pupunkorvilla on minusta aivan ihana ja taatusti lämmin!





Kuvausterroristi...


Esikoisen topat on kaikki ostamatta, keskimmäisen tilanne on hyvä, siitä sitten myöhemmin lisää...
Joko teidän topat on hankittu? Ehkä jo päässeet käyttöönkin?





-E-

2 kommenttia:

Kiva kun kommentoit :)