tiistai 28. helmikuuta 2017

Hiihtolomaa Kuusamossa




Meidän perhe vietti hiihtolomaa Kuusamossa. Matka sinne tietysti oli pitkä, reilu 800 kilometriä. Meidän nassikat onneksi ovat ihan hyviä autossa istujia. Menomatkalla yövyimme välillä Oulussa, mutta takaisin päin ajeltiin yhtä kyytiä (Mitä nyt piipahdettiin välillä ostoksilla ja sukulaisissa) ja oltiin yöllä 1.15 kotona.




Tällaisessa automatkailussa on superkätevää kun on tilava auto. Kaunis tämä Volkswagenin Caddy Maxi ei missään nimessä ole, mutta kolmen lapsen kanssa ihan superkätevä. Kun kaikki 7 penkkiä ovat paikoillaan, saa kivasti lapset eri riveille tappelemasta ja tavaraa mahtuu takakonttiin silti ihan kivasti. Ja kun paikoillaan on 5 penkkiä, 3 lasta, eli koroke, istuin ja yksi 4- luokkalainen mahtuvat vierekkäin ihan hyvin ja silloin tavaratilaa on ihan hulvattomasti.


Lähtiessä ei meillä kotona ollut lumesta tietoakaan, kuten kuvasta voi huomata.

Ensimmäiseksi yöksi ajelimme Ouluun. Kauppakeskus Valkeassa ja Noomissa piti tietenkin pysähtyä. Yöksi varasimme Nallikarista pienen mökin. Ja kiva mökki olikin, ihan passeli meidän kokoiselle perheelle, ja ihan edullinenkin, aina kun ei ole helppoa löytää yösijaa viisihenkiselle perheelle. Mökki oli siisti ja kaikinpuolin kiva. Keittomahdollisuus on aina plussaa ja meidän lapset tietenkin olivat innostuneita parvesta, jossa Tiku ja Taku nukkuivat. Äiti ei vaan ollut niin innoissaan tikkaista parvelle, jotka jotenkin vetivät lapsia puoleensa kuin magneetti....

Mökki oli meren rannalla ja alueella paljon tekemistä. Nyt talvella Nallikarissa on talvimaa ja siellä pääsee katsomaan porojakin. Vieressä komeili Oulun Eden, joten jos täällä olisi ollut kauemmin, olisi kylpylämahdollisuuskin ollut lähellä.








Seuraavana aamuna matkamme taas jatkui kohti Kuusamoa ja kylpylähotelli Kuusamon Tropiikkia. Ja tyypillisellä meidän tuurilla Pikkuinen Lotta oli kuumeessa. Meille tämä on tuttua. Tutuksi ovat tulleet kaikki Levin, Ylläksen ja Rukan yksityiset lääkäripalvelut, aina on joku sairaana.

Eli pari ensimmäistä päivää Pikkuinen  Lotta ja äiti makoilivat Kuusamon Tropiikin hotellihuoneessa, mikäpä siinä, siisti huone...




...seinät vaan alkoivat kaatua jo päälle. Niin äidillä kuin tyttärellä. Kuumeen laskettua Pikkuisesta Lotasta muuntui omien sanojensa mukaan Supertyttö ja aika superia oli se, ettei onneksi loukannut itseään pomppiessaan sängyllä ja tuoleilla.

Onneksi Pikkuisen Lotan kuume meni kätevästi ohi ja pääsimme mekin vielä lumipuuhiin ja kylpylään. Sydäntäsärkevää sanoa lapsirukalle, joka on viikkokaupalla odottanut kylpyläreissua, ettei pääse uimaan. Parina viimeisenä päivänä onneksi sitten vielä pääsi pulikoimaankin. Meidän perheelle kylpylähotelli on loistoratkaisu. Pikkuinen Lotta ei vielä ole niin iso, että jaksaisi koko päivää olla rinteessä laskettelemassa, joten toisten lasketellessa on mahdollisuus pulikoida kylpylässä.

Hotellilla on muutenkin kaikkea kivaa aktiviteettia. Vielä kun ehtisi tehdä kaikkea! Hotellin yhteydessä on kylpylän lisäksi leikkipaikka, Angry Birds ActivityPark, keilahalli, ravintola, biljardipöytä, kioski, kolikkopelejä ja vaikka mitä!







Rukan hiihtokeskukseen on Kuusamon Tropiikista matkaa parikymmentä kilometriä. Ei ihan mahdoton matka ajella laskemaan mäkeä. Hotellin vieressä kulkevat hyvät ladut, joten hiihtämään päästiin kätevästi hotellilta.


10 -vuotias Taku laskettelee jo taitavasti ja äidin varoitteluista huolimatta sukset vievät jo metsäreiteille ja suurempiin mäkiin. Tänä vuonna Taku harjoitteli myös lautailua ja sekin alkoi jo sujua kivasti.

6 -vuotias Tikukin laskettelee jo kätevästi. Ja vaikka äiti joutui olemaan hotellilla, niin Tikun kypärään kiinnitetyn Go Pro -kameran ansiosta äitikin pääsi laskutunnelmiin.  Tiku on hyvää hissi- ja rinneseuraa. Höpötys taukoaa yleensä vain laulun ajaksi ja suuri osa lauluista on joululauluja.




3 -vuotias Pikkuinen Lotta oli jo viime talvena rinteessä, ja harrasti vauhdikasta syöksylaskua kiljuen lisää vauhtia. Tällä kertaa homma meni aikalailla samoin. Ei mitään tolkkua. Kolmevuotiaan uhma ja lasketteluharjoitukset eivät myöskään sovi yhteen.













Raikasta hiihtolomaa niille, joilla se on vielä edessä, aurinkoisia pakkaspäiviä myös meille, jotka palaamme taas arkeen!



-E-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)