keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Arjen pelastajana maailman helpoin nakkikeitto

Ruuhkavuosista puhutaan. Nämä lienee nyt ne. Ihan kamala kiire koko ajan! Tuntuu ettei millään pysyisi tässä arkirumbassa perässä ja aina on askeleen jäljessä ja melkein myöhässä. Kolmen lapsen harrastuksissa, hoitokuvioissa, kerhoissa ja kouluissa riittää hoidettavaa. Ja siksi täällä on ollut hiljaisempaa. Mutta nyt on tulossa kyllä taas meteliä ja mekkalaa tännekin!

Välillä on tosi kiireisiä päiviä. Ja päiviä, jolloin on niin väsynyt, ettei jaksa yhtään mitään. Meillä syödään pääsääntöisesti itse alusta asti tehtyä ruokaa, mutta välillä on OK oikaista edes hiukan, periaatteistaan huolimatta. Sitä paitsi jaksaako joku muka aina kuoria perunoita? En minäkään.

Jollekin tämä on varmasti jo vanha juttu, mutta meille aika uusi tuttavuus. Parillakin merkillä on valmiita Peruna-keittokasvis-sekoituksia, jotka oikeasti on maailman helpoin ruoka. Nämä Apetitin ovat vielä suomalaisia ja laadukkaita.

Pussissa on siis yksinkertaisesti vain perunaa, porkkanaa, lanttua ja purjoa valmiiksi pilkottuna. Nämä siis vain nakataan kiehuvaan veteen, lisätään suolaa ja mausteita ja vaikkapa nakkeja, ja keitetään vartti. Ei yhtään hullumpi ruoka, kun ulkona sataa taivaan täydeltä räntää!










-E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)