perjantai 20. huhtikuuta 2018

Terveellisempää herkkua: Sokeriton ja jauhoton banaanipannari

Lapset tietenkin syövät mieluusti ilta- ja välipaloiksi pannukakkua ja lettuja. Ja pakko myöntää, että herkkuahan ne ovat. Mutta mieluusti haluaisin, että syötäisiin jotain terveellisempää ja sokeriakin vähemmän. Niinpä jalostui uudenlainen pannari, ilman valkoista sokeria, ilman jauhoja ja ilman rasvaa. Ja ainakin meidän lapsiin tämä upposi riemulla. He tykkäävät kovasti myös niistä banaaniletuista, joita hetki sitten tekivät kaikki. Tässä lisänä on rahka, joten pannari on täyttävää ja säästyy paistamiselta, kun voi vaan paistaa tämän uunissa.

Toki lapset päälle laittavat hiukan hilloa, mutta minusta tämä on jo puoli voittoa. Ja kyllä kasvava lapsi hiukan sokeriakin voi syödä.

Tämä on ihan älyttömän helppo, nopea ja simppeli resepti. Ja herkullinenkin. Ja äidistä ihan parasta napsia tätä jääkaapista jääkaappikylmänä.




Jauhoton ja sokeriton pannari:

500g maustamatonta (rasvatonta) maitorahkaa
4 kypsää banaania
6 munaa
ripaus suolaa

Lisää kaikki ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi ja kuohkeaksi taikinaksi. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n. 25-30 min, kunnes pinta saa väriä.




Kookosmaidon se paksumpi osa voisi korvata kermavaahdon ja marjat hillon. Nam! 







-E-

9 kommenttia:

  1. Itse tykkäsin banaani letuista, mutta lapsille ne eivät maistuneet. Täytyypä kokeilla, jos tämä toimisi. Kiitos reseptistä!
    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tietysti hiukan aina jakaa mielipiteitä 😊 Meillä lapset innostuivat tästä kovasti ainakin

      Poista
  2. Tämä on niin HYVÄÄ! Siis sekä uunissa tehtynä että pannulla tehtyinä lettuina. En olekaan pitkään aikaa tehnyt, kun lapsi tuntuu reagoivan kananmunien paistoon ja meidän uuni on hiukka huono makuuni. Mutta nyt alkoi ihan kamalasti tekemään mieleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyviä. Uunissa pääsee vaan niin paljon helpommalla kuin paistamalla pannulla 😊

      Poista
  3. Syötiin juuri Thaimaassa baanaani lettuja, niin hyviä!

    VastaaPoista
  4. Teen usein vähän saman tyylisellä reseptillä (banaaia, kaurahiutaleita, munia ja välillä vähän jauhoja ja maitoa). Kaikille maistuu tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauraa voisikin myös koittaa ujuttaa joukkoon niin tulisi kuituakin. Hyvä idea!

      Poista
  5. Kiva ohje😋Just tänään tein banaanilettuja ja niiden kans rahjaa+marjoja.Mut laitanpa seuraavaks rahkan suoraan taikinaan😁

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)