perjantai 6. huhtikuuta 2018

Uusi tuttavuus: Mannankylässä

Meille iski tarve uusille tossuille. Hetkisen googlailtuani törmäsin Mannankylässä- blogiin, facebooksivuihin ja verkkokauppaan. Ja ihastuin. Nämä on ihan supersuloiset!

Mannankylässä -puputossut on valmistettu aidosta kierrätysnahasta ja ne ovat todella laadukkaan tuntuiset. Korviin olisi saanut minttuisetkin sisäosat, mutta vaaleanpunainen on enemmän meidän Pikkuisen Lotan juttu. Itseasiassa mietin, että nämä menevät kesäjuhlissa juhlakengistäkin, ehkei toki ulkona, mutta sisällä tanssin pyörteissä hyvinkin!




Näillä oli hiukan pidempi toimitusaika, sillä tossut tehtiin ihan meidän omien mittojen mukaan. Mikä näissä olikin superhyvä juttu! Aina sitä tiirailee kokotaulukkoja ja mittailee ja kuitenkin ottaa väärän koon, tai on justiin kokojen välissä. Mannankylässä-verkkokaupassa sai ilmoittaa juuri haluamansa senttikoon ja lisäillä itse toivomansa käynti- tai kasvuvaran. Ja katsokaa miten suloisessa pussissakin nämä saapuivat!

Hintaa näillä tossuilla oli 35€, ja ovat ihan joka killingin arvoiset. Nyt me tarvitaan vaan paljon tanssitunteja ja juhlia, joissa näillä voi pyörähdellä!


puputossut

Puputossut

puputossut


Meille Mannankylässä oli ihan uusi tuttavuus, olitteko te ennen kuulleet näistä? Mannankylässä -verkkokauppaan pääset tästä, kannattaa käydä kurkkaamassa mitä kaikkea muuta ihanaa siellä on!





-E-

4 kommenttia:

  1. Iiiiks,miten ihanat 😍😍todellakin nuo menee hyvin juhlissakin,niin söpöt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämä on niin pehmoisetkin. Näistä tuli lempparit kertaheitolla 👌

      Poista
  2. Olipas ihania tossuja
    ♥ Ihan uusi minullekin:)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)