perjantai 13. huhtikuuta 2018

Lapsimessujen odotetuimmat merkit, tarjoukset ja tuotteet


Iiks! Kohta se on täällä, kevään tai oikeastaan koko vuoden inspiroivin viikonloppu! Eli tietenkin Lapsimessut. Kauniita lastenvaatteita rakastavan unelmamesta!




Meillä on hotellit varattu ja olemme täysillä mukana messuhulinassa, mutta hätäisinä emme millään malttaneet odottaa messuviikonloppua, vaan päätimme fiilistellä messuja jo etukäteen. Kyselimme etukäteen hiukan infoa niiltä firmoilta, joita eniten messuilla odotamme, että minkälaisilla valikoimilla, tarjouksilla ja mahdollisilla uutuuksilla he ovat tulossa messuille. Tässä nyt koottuna teillekin pieni etukäteismessupläjäys ja esimakua Lapsimessujen valikoimasta



Lilla Company: Osasto 6B20

Lilla Company on ihan meidän lemppariverkkokauppoja ja mukana Lapsimessuilla tänäkin vuonna. Lillan osastolta löytyy jälleen koko osastollinen herkkuja! Lillalla on merkeistä mukana mm. Mrs Mighetto (ne maailman ihanimmat julisteet!), Design Letters, Beach & Bandits (ihan parhaat uv-vaatteet), Lucky No 7, Liewood ja A Little Lovely Company.

Minimal-henkisestä rekistä löytyy valikoima vaatteita Gray Labelilta, Monkindiltä, Mini Siblingiltä, Huxbabylta ja Main storylta. Tätä me odotamme kovasti! Uusia tuttavuuksia ja mielettömiä juttuja!

Lisäksi mukana on Outlet-rekki, josta voi tehdä löytöjä erityisen hyvään hintaan.

Lilla Company kuitenkin uudistaa rekkejä hiukan joka päivälle, eli kaikkea ei ehkä ole joka päivä tarjolla. Tämä antaa siis täydellisen syyn piipahtaa messuilla ihan jokaisena päivänä!






Miomao:  Osasto 6F30

Miomao tuo messuille mukanaan kevään uutuudet. Selkeää ja simppeliä musta-valkoista. Me ihastuimme erityisesti noihin Mountain-leggareihin, jostain syystä polkadot iskee aina ja musta-valkoinen on niin helppo yhdistellä kaiken kanssa.

Miomaolla on nyt kollaboraatio Hellän kanssa. Messuilla on tarjolla heidän turbaanimyssyjä, jotka mätsäävät kivasti Miomaon vaatteisiin! Kuulostaa lupaavalta, vai mitä?

Tältä osastolta löytyvät myös Miomaon kevättakit, jotka myydään superhyvällä tarjouksella 65 €/kpl (ovh 105€)






Taival: Osasto 6E31

Taival on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jonka valikoiman odotamme kovasti näkevämme livenä. Ihan parasta näissä messuissa on uudet merkit, uudet löydöt ja se, että kaikkia pääsee hipelöimään livenä.

Taival lupaa upeita messutarjouksia ja jokaiselle päivälle oman erityisen messutärpin SS18 mallistosta. Eli kannattaa käydä kurkkaamassa nekin vaikka joka päivä! Mukaan on kuulemma lähdössä myös edellisen kauden herkkuja todellisin messuhinnoin.

Taivalin messuhulinoita kannattaa seurata Instagramin Storyssa, jota he lupaavat messujen aikana päivittää.







Kaiko: Osasto 6E20

Kaiko on tällä hetkellä yksi ihan lempparimerkeistä ja uusi mallisto on taas aivan ihastuttava. Messuilla lanseerataan vielä ihan uunituore naisten mallisto! Näitä me odotamme todellakin innolla!

Kaikolla on messuilla mukana jokaiselle päivälle omat tasarahahintaiset tuotteet, eli sinne kannattaa suunnata tekemään löytöjä. Näiden lisäksi Kaiko lupaa koko messujen ajan kestävät tarjoukset, eli kevään Drop 1 tuotteet -25% ja Drop 2 tuotteet -15% alennuksella.

Kaiko odottaa kovasti tapaavansa asiakkaitaan ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi osastolleen ihastelemaan ja jutustelemaan.






GUGGUU:  Osasto 6C48

Gugguu on ihastuttanut meitä jo pitkään ja tietenkin Gugguun osastolla on pakko piipahtaa. Erityisen paljon odotamme uutuuksia!

Guggun messuhulinoissa on mukana erityisen paljon uutuuksia. Esimerkiksi grey melange tuotteet julkaistaan lapsimessuilla. Niitä on tulossa sekä trikoisena että collegena ja nämä taitavat olla kovin odotettuja, eli kannattaa olla tarkkana, jos näitä haluaa.

Myös uusia asusteita kevääseen on tulossa messuille. Lippiksistä ja lierihatuista on näkynyt kuvia jo somessa aiemmin. Lierihatulle olisi tilaa ainakin meidän hattuhyllyllä!

Osa mallistosta on todennäköisesti tänäkin vuonna tarjouksessa. Viime vuonna suuri osa tuotteista oli -20%








Pono Design: Osasto 6H28

Ponon valkoimaa odotamme mielenkiinnolla. Ainakin meidän Ponon asusteet ovat ihan huikean hyvää laatua, joten uutuudet houkuttelevat ennakkoon paljon.

Ponolle on messuille tulossa vaatepuolelta trikoovaatteita, leggareita ja pitkähihaisia paitoja. Tämän lisäksi Ponolle on tulossa vaatemallisto joka on valmistettu täysin uudesta materiaalista, kierrätetystä collegesta! Ja me bongasimme kuviakin Ponon Facebook- sivulta, nyt näyttää lupaavalta!

Joitain kestosuosikki- asusteitakin osastolta tietenkin löytyy.










Viime vuonna teimme messuilta parikin postausta ja siellä on paaaljon kuvia viime vuoden tunnelmista. Tämän vuoden messuja odotellessa kannattaa kurkata nekin. Ne löydät täältä!

Eli hyvältä vaikuttaa tänäkin vuonna, vai mitä? Oletteko tulossa mukaan messuille? Toivottavasti nähdään siellä!





-E- & -S-

7 kommenttia:

  1. Olisi kyllä ihana päästä messuilemaan, ehkä ensi vuonna.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hurjan monipuolinen tapahtuma ja kaikenlaista äideille ja lapsille. Kannattaa kyllä lähteä katsomaan kauempaakin, meilläkin hiukan matkaa sinne 😊

      Poista
  2. Löytyisiköhän tuolta meidän misukalle tyllihame, kun se on nyt itkenyt ystävän hameen perään? Hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulisi että tylliäkin löytyisi tuosta valikoimasta 😄 Tylli on ihan parasta meillä sekä tyttären että äidin mielestä 😊 -E-

      Poista
  3. Jep ehdottomasti oon matkalla messuille, viime vuonna löytyi niin kivasti kaikkea! :) Kiitti näistä tärpeistä, kiva kuulla esim. noista Kaikon alennuksista. Se on meilläkin yksi lemppareista :)

    VastaaPoista
  4. Ihania vinkkejä. Harmittaa tosi paljon, että sattui lomamatka nyt samaan aikaan messujen kanssa. IHanaa messuilua!

    VastaaPoista
  5. Olisi ihana voittaa messuliput. Ystävän kanssa lähdettäis viettämään ihsnsi messupäivää. :)
    muruja87@gmail.com

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)