perjantai 3. helmikuuta 2017

Perjantaiteema: Lasten kanssa - pulkkaretki latumajalle


Jokaisella on varmasti lapsuudesta sellaisia muistoja, joita muistellessa suupielet nousee hymyyn ja niitä ajatellessa tulee hyvälle tuulelle. Itselläni ainakin näitä on aika monta. Yhteen tällaiseen muistoon liittyy pulkkamäki ja kuuma kaakao. Lapsuudenkotini lähellä oli kävelymatkan päässä hyvä pulkkamäki, johon teimme usein retkiä. Mäki oli aika iso, siltä se ainakin silloin tuntui.  Mäkeä kun laski useita kertoja, kilpaillen kenen pulkka tai liukuri liukui pisimmälle, oli loppuvaiheessa todella uupunut ja kosteat vaatteet alkoivat tuntua ikäviltä päällä. Silloin oli ihana kääriä lämmin filtti ympärilleen ja  istahtaa pulkkamäen huipulle hörppimään kuumaa kaakaota.



 

Tällaiset muistot ovat sellaisia, joita haluan tarjota myös omille lapsilleni. Helposti sitä ajattelee, että hyvien muistojen luominen vaatii jotain mullistavaa ja erikoista. Todellisuudessahan lapsille luotu elämys ja kokemus ei vaadi isoja suunnitelmia tai vaivannäköä. Parhaimmat puuhat ovat useimmiten niitä yksinkertaisia ja saattavat tapahtua ihan kotikulmilla.


Tänään emme siis leivo emmekä askartele lasten kanssa, vaan lähdemme viettämään heidän kanssaan ihanaa päivää kera pulkan ja kuuman kaakaon. Meidän retkikohde oli muutaman kilometrin päässä oleva latumaja. Latumaja sijaitsee keskellä metsää, sinne pääsee karkuun kaupungin melua ja hälinää. Kävijöiden vapaassa käytössä on tunnelmallinen kota, josta löytyy kuivia puita ja makkaratikkuja. Kodan vieressä on kaksi pulkkamäkeä, loivempi pienemmille laskijoille ja jyrkempi pidempi mäki hurjapäille.


Sikuriina ei suostunut lähtemään kotoa ilman kypärää. Pulkkailu on kuulemma todella vaarallista... Onneksi säästyimme kuitenkin ilman vaaratilanteita ja loukkaantumisia.





Pulkkailun jälkeen oli kiva päästä lämpimään kotaan grillailemaan. Itse grillatut nakit ja lämmin kaakao maistuivat erityisen hyviltä ulkoilun jälkeen.  Meillä kaikilla oli kyllä tosi kiva päivä. Keli hyvä, pari astetta pakkasta, eikä tuulikaan ollut kylmä. Innostuin jopa itsekin laskemaan mäkeä useamman kerran. Jos ette ole pitkään aikaan laskeneet mäkeä, niin voin suositella. Se on näin aikuisiälläkin vielä yllättävän hauskaa. (tosin mua tais pelottaa enemmän kun lapsia)







Ihanaa viikonloppua!!
-S- & -E-

2 kommenttia:

  1. Kivalta päivältä kuulostaa. Lasten kanssa usein kyllä juuri se simppelein vaihtoehto on paras. Pulkkamäki on ollut ihan pop tänä talvena meilläkin. :) Ja kyllähän se ilo tempaa mukaan aikuisenkin.

    -heidisusanna
    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että simppeleimmästä nauttii sekä aikuinen että lapsi. Liian usein sitä vaan ajattelee aivan liian vaikeasti asioita. Ja täytyy kyllä useammin rohkaistua itsekin liukumaan. :D

      Poista

Kiva kun kommentoit :)