maanantai 10. lokakuuta 2016

Lastenvaatekarnevaalit Tampereella!

Eilen Tampereella oli vauhtia ja vipinää kun Lastenvaatekarnevaali valloitti Tullikamarin pakkahuoneen. Tarjolla oli valtavasti kotimaisia lastenvaate- ja tarvikemerkkejä. Tosi kiva tapahtuma ja oli erityisen kiva tutustua uusiin merkkeihin ja nähdä ihmisiä merkkien takana. Ja mukana oli todellakin vain kotimaisia merkkejä.

Tässä muutama kuva minun lemppareistani, ihan kaikesta ei tullut napsittua kuvia mutta jotain sentään.




Tapahtuma oli maksuton, mutta narikka ja vaunuparkki maksoivat jonkun killingin. Sen puoleen vaunujen ulos jättäminen oli hyvä idea, että muutenkin sisällä oli paikoitellen ahdasta, jos siellä olisi vielä ollut vaunuja, olisi kulkeminen ollut tosi hankalaa.

Osalla myyjistä oli tarjouksia, osalla enemmän, osalla vähemmän, jonkun kojussa taisi olla normaalihintaistakin.

Myyntipöytien lisäksi tarjolla oli monenmoista puuhaa lapsille, musiikkiohjelmaa ja kahviakin sai ostaa.

Muutamia juttuja kuvien ulkopuolelta mainitakseni, Muka va Mini oli ihastuttava ja heidän pöydässään osa tuotteista oli puoleen hintaan. Ommellisen vaatteet olivat myös tosi kivoja, mutta kuvaa ei tullut napsaistua.

Poutapukimo


Uusi tosi kiva tuttavuus oli upouusi OMIN. Kahden naisen yrityksellä oli sekä kivoja lastenvaatteita että aivan superhienoja kodinjuttuja tarjolla. Oli keittiöpyyhkeitä, kortteja, perhekalentereita, tauluja, henkareita ja julisteita, vaikka mitä! Pääosin mustavalkoista mutta myös pieniä pilkahduksia värejä. Erityisen huomion ansaitsevat ihanat erikokoiset paperitähdet, jotka toinen omistajista on itse taitellut! Nämä olisivat superkivoja vaikka verhotangossa roikkumassa!

OMIN

OMIN

OMIN

OMIN

Toinen ihan uusi firma ja uusi tuttavuus, joka kiinnitti huomioni, oli EK for Kids, joka valmistaa ihania sisustusjuttuja. Palikoita, trikoisia pisara- ja pilvityynyjä, seinälamppuja, naulakkoja, kelloja ja talosänkyjä ynnä muuta!

EK for Kids

EK for Kids

EK for Kids

EK for Kids

EK for Kids


Kauneven tuotteet olivat myös tosi kivoja! Harmi kun meillä on vielä toppavaatekuviot epäselviä, niin en uskaltanut ostaa asusteita vielä.

Kauneve

Kauneve


Mies hiukan piti minua outona kun kerroin ostaneeni karnevaaleilta itselleni imetyskorun. Minähän en ole pariin vuoteen ketään imettänyt, eikä vauvaa todella ole tulossa. Mutta siitä huolimatta ihastuin byPinjan silikonikoruihin. Ostin itselleni mustan suuremman statement-korun, ihana töissä ja arkikäytössä ja sopii niin kivasti minun Mainion Pencil-mekon kanssa!

Nuo pienemmät monikulmaiset helmet ovat myös ihania, mutta tarvitsisin varmaan ainakin viikon päättääkseni minkä värisen haluan...

ByPinja

byPinja, Mainio Pencil

byPinja



Erityismaininnan ansaitsevat myös Pono Designin tyllitupsupipot! Haluan ne kaikki! Verkkokauppaa ei vielä ole, mutta Facebookista tupsuset tavoittaa...

Pono Design

Pono Design

Tikkerperi valmistaa kaikenmaailman heijastavia tuotteita, pipoista ja kaulureista lähtien, supersuloisia olivat nämä vaunulelut!

Tikkerperi

Kiva uusi tuttavuus oli myös OTUS, jonka luomupuuvillaiset vaatteet ihastuttivat.

Otus

Otus


Kaikkea kivaa oli paljon! Samanlainen tapahtuma järjestetään myös Helsingissä 22.10. Tapahtuman nettisivut löytyvät täältä.

Marakattimarssi

Marakattimarssi

NopsuPopsu

Mooncake

Annariikka Qvist


Sokru

Sokru




-E-


p.s. Käy ihmeessä osallistumassa pikkuiseen arvontaan TÄÄLLÄ.

1 kommentti:

  1. Ihana postaus, onneks ei oo tullu tollasilla messuilla käytyä, siellähän sekoaisi. :o :D <3

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)