Tämä taulu on helppo toteuttaa monen eri ikäisen kanssa. Vanhemmat lapset voivat itse liimailla maalarinteipin paloja haluamallaan tavalla. Tossavainenkin sai yrittää teippaamista, mutta lopputuloksena oli se, että teipit olivat rypyssä kaikkialla muualla, paitsi maalauspohjalla. Teipillä pystyy leikittelemään ja tekemään erilaisia kuvioita tauluun.
Pienen lapsen kanssa kannattaa varata hyvä jämäkkä pensseli ja maalit, jotka levittyvät helposti ja ovat vesiliukoisia, niin maalaaminen ja siivoaminen on helpompaa. Itse laitoin vanhaan purkin kanteen maalit. Tämä oli hyvä alusta, sillä korkeat reunat auttoivat pitämään maalin alustalla ja siitä oli myös helppo maaleja ottaa. Pienellä sinitarralla kannen saa tukevasti pysymään paikallaan.
Teipit kannattaa vetäistä pois vielä kun maali on märkää, jolloin ne lähtevät helpommin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut olla antamatta kaikkia päävärejä Tossavaiselle, jotta tuloksesta olisi tullut vähemmän ruskea. Oma mielikuva oli hieman erilainen, mutta kiva tämäkin on. Ja mikä parasta... Tossavaisen ihan itse tekemä.
Millaisia askarteluja te olette toteuttaneet taaperon kanssa? :)
-S- & -E-
-S- & -E-
Kiva idea, ja Puuilosta saa kuulemma maalauspohjiakin edullisesti! ;) Me taiteiltiin viimeksi viisivuotiaan kanssa taidetta pikkuautoilla.
VastaaPoistaNäitä maalauspohjia täytyykin ostaa, jos jossain edullisesti vastaan tulee. Pystyy tekemään vaikka ja mitä kivaa lasten kanssa. :)
Poistapikkuautotaide kuulostaa kivalta. Täytyykin käydä kurkkaamassa sun blogia oikein ajankanssa, josko saatais lisää ideoita.
-S
Hauska <3 Meillä tehtiin hetki sitten vesipyssytaidetta poikien kanssa. Sekin oli tosi kivaa.. :)
VastaaPoistaKiitos.
PoistaVesipyssytaide kuulosta huippuhauskalta. Täytyykin pistää korvantaakse :)
-S