Mietin pitkään, mitä terveellisempää naposteltavaa keksisin tarjottavaksi esimerkiksi jälkkäriksi. Kumpikin lapsista syövät mielellään hedelmiä, joten niitä usein onkin meillä jossain muodossa välipalana. Siitä sainkin ajatuksen terveelliseen ja helppoon naposteluun, kuivatut omenat.
Sain äidiltäni lainaksi kuivurin, joten pääsin itse kokeilemaan omenoiden kuivattamista. Ne säilyvät hyvin sekä niitä on helppo ja edullinen valmistaa (varsinkin, jos omasta pihasta löytyy omenapuu). Kuivattuja omenoitahan saa myös ostettua kaupasta valmiina, mutta ovat todella hintavia. Kuivattaminen onnistuu myös ilman kuivuria, mutta mielestäni kuivurilla saa selkeästi nopeiten ja helpoiten omenat kuivattua.
Näin valmistat helpot ja hyvät kuivatut omenat:
- Huuhtele omenta ja kuori tarvittaessa (Paksukuoriset omenat kannattaa ainakin kuoria)
- Koverra omeinoista kota pois.
- Leikkaa omenat ohuiksi paloiksi tai viipaleiksi. (mitä ohuempi, sitä nopeammin kuivuu)
- Aseta siivut kuivuriin niin, etteivät ne ole päällekäin
- Odota niin kauan, kunnes omenat ovat kutistuneet ja muuttuneet rapsakoiksi
Itse aloitin kokeilemisen omenoista, mutta melkein mitä vain hedelmiä voi kuulemma kuivattaa kuivurilla. Itseäni kiinnostaisi kokeilla ainakin banaania, aprikoosia, viinirypälettä, persikkaa, päärynää ja ananasta.
Oikein säilytettynä maku ja väri pysyvät kuivatuissa hedelmissä. Hedelmät kannattaa säilyttää viileässä ja valolta suojattuna pakastepusseissa, joista on kaikki mahdollinen ylimääräinen ilma poistettu. Pakastepussit kannattaa vielä laittaa joko metalliseen, muoviseen tai lasiseen astiaan. Hedelmät säilyvät huoneenlämmössä säilöttyinä vuoden ajan.
Itse pakkasin omenat puolen litran minigrip pusseihin. Päälle kirjoitin mitä pussi pitää sisällään ja valmistuspäivän. Valmiit "annospussit" on helppo ottaa mukaan evääksi. Mikä parasta, kuivatut omenat eivät suttaa, joten ne soveltuvat moneen paikkaan mukaan otettavaksi.
-S-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit :)