Meillä on Pompilta muutama perustuote, mitä joka kerta ostan, mm. ribbipaidat ja sukkahousut ovat olleet jo useampana vuotena ostoslistalla. Joka vuosi kuitenkin kutsuilta tarttuu hieman muutakin mukaan.
Tällä kaudella väreinä olivat Pompille tutut vaaleanpunaisen, violetin, harmaan ja sinisen sävyt. Syyskaudella juhlavuutta vaatteisiin tuo kultaisen tai hopean vivahtava kimallus, mitä on useampaankin vaatteeseen lisätty. Tuttujen olkaröyhelöiden ja tyllimekkojen rinnalle oli tullut pompille uutena materiaalina velour , joka materiaalina hieman tuntui hiukan vieraalta, mutta samalla jollain tavalla viehättävältä ja lasta ajatellen ihanan pehmoiselta ja lämpöiseltä..
Kutsujen etuna on se, että vaatteita pääsee tunnustelemaan ja katselemaan livenä ja tietenkin sovittamaan lasten päällä. Kausittain ja malleittain tuntuu aina olevan hiukan kokoeroja, joten testaamalla välttyy turhilta palautus- ja vaihtokuluilta. Tämän kauden Pompin vaatteet tuntuivat vastaavan hyvin kokoaan, ehkä jopa ennemmin reiluja kuin nafteja. Varsinkin hihoissa tuntui olevan viimekautta enemmän pituutta.
Pikkuisella Lotalla (n. 104 cm) on päällä Jolo Lt neuletakki, koko 104. Hihat ovat inan pitkät, mutta ei häiritsevästi. Emme tästä kuitenkaan pienempääkään kokoa enää ottaisi.
Yksi tämän kauden suosikeista poikien puolelta on ehdottomasti jummpikset. Malli, materiaali, väri.. kaikki olivat kohdallaan. Päällä tämä oli ehdottomasti vielä ihanampi, miltä kuvissa näyttää.
Tällä kaudella Pompin ulkovaatteet ovat ihan super ihania ja ainakin vaikuttavat ominaisuuksiltaankin hyviltä. Toppahaalareissa on ilmoitettu vesipilariarvoksi
10 000 mm ja tuulenpitävyydeksi 5 000 mvp. Värit ja kuositkin ovat mielestämme todella kivat, sekä tyttöjen että poikien vaatteissa.
Toppavaatteiden lisäksi ulkovaaterekistä löytyi softshellvaatteita, hienosteluun sopivia takkeja, asusteita sekä merinovillavaatteita.
Me jäämme innolla odottelemaan tilauksen saapumista. Kunhan paketti saapuu, pääsette kurkkaamaan, mitä meille kotiutui tästä uudesta mallistosta.
Joko olette päässeet tutustumaan Pompin uuteen mallistoon? Mikä on teidän tämän kauden suosikki?
-S- & -E-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit :)